23. joulukuuta 2011

Huomen on JOULU!


Jee, huomen on siis joulu. Päivä jota uskon meidän kaikkien odottaneen innolla :) (uudenvuoden lisäksi siis). Saa syödä hyvää jouluruokaa, saada lahjoja ja ennenkaikkea nauttia oman perheen seurasta :) Minä vietän jouluni täällä mutsin luona, joten en tiiä onks faija tulos :/ Myös mummini tulee tänne. Toivon, että saan niitä lahjoja, joita olen toivonut :) Torttuja ja piparkakkuja on leivottu, kinkku on uunissa ja meil on jo rosolli, graavilohi, laatikot jääkaapissa valmiina uuniin laitettavaksi..yms. ainoo mikä täältä puuttuu on kuusi :/ rakas äitini ei halunnut hankkia sellaista.. nojaa kaikki muu on kyllä kohdallaan, minusta joulu sais jo tulla :)
Anteeksi etten ole kirjoitellut vähään aikaan, mutta välillä tuntuu, että ei oo kirjoitettavaa.. Juu on kivaa ku nyt on siis joululoma, joka loppuu 9.1 eli sitä lomaa on noin 2 viikkoo vähä ehk yli. Joulutodistukseen olin itse ihan tyytyväinen, se ei ole tässä vieressä, mutta keskiarvoksi tuli 7.6 :) iha hyvä seki mut parennettavaa on lukioon aion päästä (onneks se otetaa vast päättötodistuksen keskiarvost :) ).  Olin tänää Neten kaa, kun olin siel yötä ja oltii yhen Kimmon ja Roopen kaa centis. Ihan kivaa oli juu, tuli ostettuu Kaapollekin (kissalleni) vielä joululahja :) Kirjotan tänne sit huomen mite joulu meni :))
Tsau! <3
PS. Kuva ei ole itseottamani..

- Monde

12. joulukuuta 2011

I never wouldn't quess..

Iha kiva päivä oli tänää juu.. Eka mulle kerrottiin et meil ois ollu kouluu viitee mut onneks ei ollukkaa :D vitsi mä oisin protestoinu jos ois ollu.. Mitäs ny tämmöne aika normi maanantai tuntui alussa ajan menevän tooosi hitaasti.. Koulussa oli tänää ruokana jotain ''broilerikastiketta'', joka näytti pikemminkin koiraruualta, joka oli otettu vessasta.. yäääk :/ onneks mä en syöny sitä, mut se hais suoraan sanottuna paskalle.. Kattokaa ny tosta kuvasta, söisittekö ite muka tota kastiketta? Mä en ainakaa. Ne varmaa luulee meit joksi sioiks joille voi syöttää mitä vaa :/

                                                                                   
No loppupäivä menikin sitten ihan mukavasti mentii Netelle ja siel se teki läksyi ku mulle tuli vaa yhest aineest nii mun ei tarvinnu tehä nii paljoo ku Neten. Mä vaa piirtelin minivihkooni ku se teki matikanläksyi.. Aika reiluu eiks ookki >:D Tossa alavasemmalla on piirroksesta kuva. (Tein sen muute kuulakärkikynällä) Sit Nette sai loistavan idean, lähteä centtii koska se halus Seppäläst yhe mekon. En eka meinannu suostuu mut sit suostuin lopulta ja meil oliki kiire bussii.. No kyl me siihe ehittii.. Sit mentii Seppälää ja katottii Netelle sitä mekkoo se ois ollu punainen olkaimeton, mut ei löydetty sitä ja Nette oli menos kysyy kassalt. Sit mä katoin jotai vaatteit siit -40% alennustangosta, sit sanoin ''Hei Nette tuu tänne'' Sit se vaa: ''Mitä?''. Sanoin: ''Löysin sulle hienon näkösen mekon, (se oli semmone olkaimeton kans, joho voi liittää olkaimet ja se helma on sellane jännä)''
Sit Nette tarkasteli pinkkiä mekkoa hetken sit se vastas: ''Joo, vois koittaa..'' Otettii oikee koko Netelle ja se sovitti sitä, mä pidin siit verhost kiinni ku se ois muute pysyny kiinni ja kattelin itteeni peilist samal :D Mekko sopi hänelle täydellisesti ja hän lopulta osti sen. Oikee hinta ois ollu 24.95 mut se oli 40% alennukses eli sai siit 10 euroo alennust :O jote makso vaa 14.95. Se alkuperäne punane mekko ois ollu 29.95 about mut löyty hieno mekko ainaki puolet halvemmal (mun ansioist tietysti). Nyt sen pitää kuulemma löytää sopivat kengät mut mulki on mekko valmiina.. Toivon vaa et se ei oo kaikkien mielest liia ruma, se on sellane beige, jossa on musta alushame. Sit ostettii Neten kaa hiema karkkii, tarkastin tilin saldon ja ostin pienen karkkipussin sillä kortilla (siin karkkipussis oli jotai 180 g karkkii). Joo sit mentii Netelle tekee sen jotai terveystiedon tarinaa.. Se keksi paremma ku mä ... Sit mä pian lähinki himaa ja täs oon :)
Tsau! <3



- Monde

8. joulukuuta 2011

Iloinen torstai :)

No hellou :)

Juu moikka vaan taas kaikille :) Sry etten ehtiny kirjoittaa vikasta TET päivästä, mut ei siit mitää erityistä kerrottavaa.. Tänään oli koulus iloinen iltapäivä. Tottavie oli iloinen :) Ainaki mulle jäi hyvä fiilis. Se oli kivaa kattoo ku muut vaa pelleili siellä ja se näytti niin hauskalta, että toivoin, että olisi ollut rohkeutta mennä itse mukaan, mut ei oikee ollu pokkaa :D Mut tärkeintä kuitenki oli, että oli hauskaa :) se piristi päivää kummasti ja tuntui hieman tyhmältä ku se oli sitte ohi.. Tänää en oo tehny mitää erikoista tai ollu kenekää kaa.. Sillä sen sijaan,että olisin mennyt koneelle ku pääsin koulusta, olen siivonnut huoneeni ja tehnyt läksyni, niikuin pitäiskin (olihan tää huone aika siivouksen tarpeessa, on ollu vaa nii kiirettä ettei aikaa ollu mut nyt oli ;)) Halusin kirjoittaa jonkilaisen tekstin ku mul on vähä tylsää.. Mut hei saa toki ehdottaa mulle kaikenlaisia postausideoita ja voin ehkä hyväksyä ne :)) Ei siis oo pakko mut voi jos haluu. Se ois toosi kiva juttu :)) Tämmöne lyhyt postaus vaihteeks nyt sit tuli.
Tsau! <3
PS. Oisin muute laittanu sen kuvan musta ja TET kavereistani mut se ei näy tääl :/

- Monde

1. joulukuuta 2011

1.TET jakso; päivä 4; Today was fun :)

Juu tänää oli kiva päivä. Mun mielest tää oli ehk nopeinten menevä päivä täl viikol.. Taas tulee viikonloppu ja mul ei oo taaskaa mitää suunnitelmii.. Mut kuitenki tänää menin mielelläni töihin (vaikka tosiaan väsytti ku väsäsin ehk liia myöhään mun blogin ulkoasuu, must se on paljon parempi ku edelline, ei nii synkkä :) )
Mut sit join hieman kahvia, nii jo helpotti. Mul alkaa taas kahvin himo, ku robert's coffeessa on sika hyvää kahvia <3 itseasiassa siellä on kaikki hyvää.. Mielummin työskentelisin siel ku istuisin jossai koulunpenkil ku opet pälpättää jotain turhaa.. Tajusin tänää mite ihana ihminen Sonja onkaa.. Meil on nii paljo yhteistä <3 vaik ollaa tunnettu vast muutama päivä, nii tiiän et meist tulee viel hyvii ystävii <3<3 Juteltii sen kaa vähä kaikesta melkee koko iltapäivä jutun juurta riitti ku tutustuttiin toisiimme ja kerrottiin omista elämänkokemuksistamme :) Mul oli tänää hauskaa ku vein roskia sillä rullakolla ja ku kukaa muu ei ollu siel ku mä nii sit vaa menin seisoo siihe rullakolle ja rullasin eteenpäin (joo on mullaki huvit :D, tietenkin vasta sen jälkee ku rullako oli tyhjä). Otettii yhteiskuva mun pyynnöstä kaikista meistä kolmesta TET:läisistä :) (mun pyynnöstä tietty :D). Laitan sen sit tänne huomen ku mul on vika päivä.. ÄÄÄÄ tää on menny liia nopeesti en haluu palata kouluu ku siel on melkee aina paskaa ruokaa ku tääl se o nii ihanan hyvää <3 mut ei vaa sen takii mut myös näiden ihanien ihmisten takii <3 No onneks on viel huomine ;)
Olin myös tänää Siirin kaa ja senkaa oli iha hauskaa myös, ku se vaa kutitti mua koko aja ku en poistunu sen sängyst :DD Sit pölläsin sen lompakon ja sit se lähti ajaa mua takaa. Piilotin sen lompakon, mut se kuitenkin löysi sen :) Mut joo iha kivaa oli.. :))
Tsau! <3

- Monde