Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi ensirakkauttanne? Sen ensinmmäisen tosirakkauden, jonka luulitte kestävän ikuisesti? Jos vastasit ei, olet onnekas.. Mutta jos myöntävästi, niin tervetuloa kerhoon :D
Ensirakkaus on suloisen katkera ja, kun sen kokee, sitä ei unohda koskaan. Kaikilla ruusuilla on piikkinsä ja sanotaan, että kaikki hyvä päättyy aikanaan.. ainakin tässä tapauksessa.
Muistan aina oman ensirakkauteni, se vie minut yli kolmen vuoden taa. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun tapasin hänet.. Kun katseeni kohtasi hänet ensimmäisen kerran, tunsin sydämeni sulavan. En tietenkään uskonut koskaan rakastuvani häneen, mutta sillä hetkellä koin ikäänkuin rakkauden ensisilmäyksellä.
Hän jopa kysyi minun puhelinnumeroani ja tietenkin annoin. Aloimme tekstailla toisillemme (ei siis oltu tässä vaiheessa vielä yhdessä).
Eräänä päivänä kuitenkin siitä muuten kohta on jo tasan neljä vuotta aikaa.. Olin vienyt hänet tutustumaan kavereihini. Se taisi olla kuitenkin väärä liike.. Ei se huonosti mennyt, lopputulos oli vain.. että kyseinen poika kysyi parasta kaveriani seurustelemaan kanssaan. Silloin muistan tunteneeni mustasukkaisuutta myös ensi kerran. Kirosin kaverilleni kuinka tämä oli pilannut minun elämäni ja rakkauteni.. se tunne oli hyvin katkera ja inhottava. Lukittauduin vessaan ja itkin siellä ainakin pari tuntia haluamatta tulla ulos..
Kaverini kuitenkin päätti, etteivät he sopineet toisilleen ja kun sain tietää tämän oloni helpottui. Mutta silti tunsin itseni typeräksi. En uskaltanut vähään aikaan kohdata hänen katsettaan.. Sitten kun uskalsin taas siirtää katseeni häneen, hän katsoi minua niin lempeästi ja kysyi alkaisinko seurustella hänen kanssaan.. Jäädyin hetkeksi sillä kysymys tuli puun takaa. Vastasin hymyillen myöntävästi ja siitä suhteemme alkoi..
Vaikka tapasimme hänen kanssaan todella harvoin (johtuen siitä, että poika asui lastenkodissa). Tekstailtiin toisillemme joka päivä. Tunsin olevani maailman onnellisin tyttö hänen seurassaan ja joka hetki hänen seurassaan tuntui taivaan lahjalta. Hän sanoi minulle sellaisia asioita, jota kukaan ei koskaan ollut minulle sanonut. Vaikka olin juuri herännyt sängystä ja näytin täysin räjähtäneeltä silti hän sanoi ''Sinä olet kaunis''. En voinut olla hymyilemättä ja kiittämättä häntä. Enkä voinut myöskään estää itseäni suutelemasta häntä tuona hetkenä, hän toki suuteli minua takaisin. Kaikista maagisinta oli kuitenkin öiset kävelymme ulkona, kun oli aivan hiljaista ja juttelimme asioista samalla, kun katselimme tähtiä. Hänen seurassaan en pelännyt ollenkaan.. Koska tiesin olevani turvassa hänen luonaan.. kävellessäni hänen kanssaan käsi kädessä ^^
Kuitenkin tuli se päivä, jonka en olisi halunnut koskaan koittavan. Saavuin koulusta kotiin ja sain tekstiviestin häneltä. Hän alkoi selittämään ettei suhteemme suju, emmekä oikein hänen mielestään sovi toisilemme. Sitten aloin miettimään jättääkö hän minut. Ja aavistukseni osui oikeaan hän... jätti minut... Tunsin sydämeni repeävän riekaleiksi.. hän oli kylmästi särkenyt sydämmeni..
Sen jälkeen en ole luottanut kehenkään poikaan, en ihastunut enkä rakastunut kehenkään.. vieläkään.. Muistan itkeneeni asian takia monta viikkoa ja koulussa olin allapäin. Joskus jopa muistelen lämmöllä noita aikoja kuten tänään.. Eihän ensirakkautta koskaan voikkaan unohtaa.. Se taisi jättää minulle ikuiset arvet..
Jokaisella ruusulla on piikkinsä ja jokaisella alulla on loppunsa.. Niin se vain on..
Näillä näkymin lopetan tämän ihanan romaanini..
Tsau! <3
- Monde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti